|
Fiat 131 Abarth
|
|
|
KAUDEN 2008 TAPAHTUMAT 28.2.08 Jo vain on ollut hiljaista täällä, mutta nyt sain yläkerran valmiiksi talossa joten tapahtumia alkaa tulemaan tännekkin. Previously on Lost, eikun siis viimeisimmät tiimin tapahtumat: - Putkonen & Kärkkäinen tehokaksikko kokosivat lohkoa tasapainottaen samalla mäntä/veivi parit entistäkin suuremmalla tarkkuudella. Lohkoon tuli uutta vain laakerit ja aiempaa sileämpi tiivistepinta. Kokoaminen keskeytyi kun männänrengaspuristin katosi, mutta olikin oikeastaan ihan hyvä kun älysin viimein tilata uudet veivinpultit merkkiliikkeestä samalla kun etsimme puristinta. Tilasin myös uuden apuakselin hihnapyörän/pultin/prikan kun joku härdelli oli käynyt ja hihnapyörä oli löystynyt edellisellä kerralla. - Kansi lähti JR-Tehokannelle tehtäväksi ja pitäisi palautua sieltä entistäkin ehompana ensiviikolla jolloin uusien jousien kera kootaan entiset osat paikoilleen. Sitten voikin lohkon ja kannen yhdistää. - Vaihteisto on vielä vaihteessa eikun vaiheessa, mutta sekin pitäisi valmistua viikon sisällä uusin tiivistein ja laakerein, ainakin huonoilta osiltaan uusittuna eli huollettuna. - Perä hiekkapuhallettiin ja maalattiin, vetoakseleista pesin vanhat vaseliinit pois ja tilasin Sarlinilta Red Line vetarivaseliinia tilalle. - Etutolpat purettiin, iskarit vei huoltoon Tero. Uudet tolpat saatiin Rookie Racingin varaosaautosta ja ne hiekkapuhalsi JP-Autotuningin harjoittelijatyttö, sama joka hiekkapuhalsi myös perän. Sieltä matka jatkuu hovikoneistajalle muutostöitä varten. Aiempien etutolppien rakenne oli sellainen että tolppien lyhennyksen yhteydessä niihin tuli tuhottomasti lisäpainoa, nyt sama toteutetaan kevyesti. - Koneistaja saa käsiinsä myös etuiskareiden välituen säädön, joka on himpun lyhyt ja ei ole niin tukeva kuin haluaisimme sen olevan. Lisäksi iskareiden erikoismuttereita meni tilaukseen kun jenkit toimittivat jo toisen erän vääriä... - Biimerin akku laitettiin lataukseen, ja varikkoradioihin hankittiin uusia akkuja. Varikolle on satsattu muutoinkin kun toivon mukaan saamme uuden pop-up teltan (isomman) ja kokonaan uudet kalusteet. Entiset keräilyerä kalusteet olivat jo vaaralliset ja esim tuoleja rikkoutui n. 1,3 kpl/kisa... - Kova selvitystyö on käynnistetty uusien etujarrulevyjen hankkimiseksi. Nykyisillä on taipumus mennä ropeleiksi aina ajoittain, ja niiden painokin on luokkaa Suuri. Ongelmaksi muodostui köyhyys, kun Alcon ja AP-lockheed levyt sopivassa koossa maksavat n. 600e/pari. Todennäköisesti joudumme turvautumaan hyviin mutta halveksittuihin Wilwood tuotteisiin. Pahimpia puutteita nykyisellään osien puolella on etten ole vieläkään raaskinut ostaa isoja vetareita kun niiden hinta on ollut mielestäni kohtuuton. Eli rakentajan köyhyyshän se nyt laittaa nuukailemaan. Iskareiden tultua huollosta laitetaan kaikki iskarit käymään typen paineen tarkistuksessa kun kävi ilmi että nykyisellä huoltajalla ei ole sopivaa täyttöventtiiliä niihin, sitten tolpat kasaan ja paikoilleen. Takanurkka pitää vielä oikoa Ahveniston kolarin jäljiltä, ja autoa toki pitää myös maalata hieman niiltä osin. Saa nähdä ehdinkö tehdä sen Mtech2 etuhelman, malli on maalattu ja vahattukin kun vain ehtisin tehdä muotin. Tarpeeksi isoa öljynjäähdytintä en ole löytänyt vieläkään, ja sitä pitänee etsiä ennen kesän kuumimpia kisoja. Eli, lyhyesti, tiimi on herännyt talviunestaan kun aikaa ensimmäiseen kisaan on jäljellä n. 60 päivää. 60 kiireistä päivää.... 29.3.08Lohko on vieläkin osina mutta kansi on jo täysin niputettu. JR-tehokansi sai siitä 259hp virtauksen, lupaili 300hp jos on tarvetta mutta arveli alaväännön huononevan joten jäimme tähän kanavamalliin jonka pitäisi lupailla hyvää väännön kannalta, ja ainakin pienten nostojen virtaukset olivatkin ihan kivat. Vetareitakin löysin, en ole vielä saanut, yhden ison joka löytyi omista romuista purin ja puhdistin ja laitoin Red Line rasvat. Tolppien osat tulivat sorvarilta ja niitä onkin muiden hommien ohessa TIG-hitsailtu kasaan, vielä ne eivät ihan valmiit ole. Iskarit tulivat huollosta ja kävivät typen paineen tarkistuksessa, 13bar paine oli todellisuudessa 10bar kun oikealla kaksoisventtiilillä niitä tarkistettiin. Takaiskarit jo laitoinkin paikoilleen, samoin perä ruuvattiin Teron kanssa jo paikoilleen. Myös etuiskareiden välituki tuli modattuna takaisin, samoin nippu uusia muttereita jotka piti tehdä kun niitä ei saanut mistään. Milwaukeeltakin tuli paketti, saimme 3x6m pop-up teltan entisen 3x3m teltan jatkoksi. Jarruunkin yritin varata aikaa jo pari viikkoa takaperin mutta olikin Prokkola päättänyt lomailla koko loppukuun. Joten maanantaina pääsen varaamaan aikaa, josko lie saatavanakaan. Maanantaina pitäisi mennä lohkokin kasaan ja silloin voi siihen nostaakkin myös kannen joka jo odotteleekin entistä ehompana. Varikkosysteemejä olen Teron kanssa rakennellut, mm. 12V virtalähde jonka avulla käytämme VHF radiota, ennen se toimi tupakansytyttimestä ja kulutti aina silloin tällöin huoltoauton akun tyhjäksi. Kompressoriin rakensin letkukelan jonka avulla on helpompi puuhastella. Vaihteistostakin löytyi tarkemmassa tarkastelussa kulunut 3-4 vaihteen siirtohaarukka, joten sekin piti tilata ja eihän sitä Suomen BMW pitänyt varastossa, tulee vissiin Ruotsista kahden viikon viiveellä. Maanantaina saamme 12kpl Hankookin renkaita joten rengasmylläkkä alkaa jo alkuviikosta. Puuttuu vielä:
Uusia yhteistyökumppaneita ainakin; Nilfisk-Alto, Aaltonen Motorsport ja Knauf-kipsilevyt
7.4.2008 Jotain sentään tapahtuu. Viikolla saimme ensimmäiset uudet renkaat ja kyllähän ne näyttävät todella hyviltä! Väänsin ne jo vanteillekkin ja ovat kyllä hyvän tuntuiset, runkokin ihan asiallisen jäykkä. Varasin ajan dynolle toiveikkaana siitä että auto on siihen mennessä kasassakin. Mika kävi kokoamassa lohkon melkolailla kasaan ja itse kävin yhden alkuyön Jukan kanssa loppuniputtamassa moottoria. Siinä siis uutta oikeastaan vain kansi joka on tehdasuusi aihio. Olen melko varma siitä että kansien halkeilu johtuu a. liian ohuesta valusta vitos sylinterin kohdalla, ja b. jousilautasen juuren väsymisestä tämän liian ohuen valun kohdalta venttiilinjouseen tulevan kuorman takia. Kasasin uudet etutolpat paikoilleen ja tänä aamuna kävimme vaihtamassa moottorin. Saimme uuden sen verran paikoilleen että lepää jo kumien varassa ja takapää sekä kardaani ja vaihdekepistö on pultattu paikoilleen. Vielä siinä on PALJON ennen kuin se pyörii, mutta edistystä kuitenkin Aikaa dynolle on reilu viikko joten jospa minä ehdin saada sen kasaan....
15.4.08 Sittenhän hommat etenivät niin että niputimme viime viikonloppuna koneen siihen malliin että sen sai jo vietyä tallille ilman että kone putoaa, mutta vetoakseleita emme saaneet paikoilleen. Rakentelin kuitenkin vielä uuden pakoputken kannakkeen vanhan kumia katkovan tilalle. Viikolla jokaisessa vapaassa välissä kävin kokoamassa koneen ympäriltä puuttuvia osakokonaisuuksia ja viimein keskiviikkona pääsin yrittämään konetta käyntiin. Ja kyllähän se vain pörähtikin ilman kummempia ongelmia pyörimään. Sitten loppuviikko varmistuksen varmistuksia ja ääretöntä huolellisuutta koneen loppukokoamisessa jottei vain mikään jäisi huomioimatta. Mm. jokainen vesiletku tuli tarkistettu alusta loppuun pykimien yms. varalta, myös klemmareiden juuret ja letkun klemmarin kohdan sisäpuoli piti vilkaista jottei alkuhalkeamia löydy. Sitten lauantaiksi hinasimme auton taas JP-Autotuningille nosturille. Tuskailimme kateissa olevan tyhjäkäynnin takia ja siihenkin n. vuorokauden aherruksen jälkeen saimme älyä. Laitettiin konehuoneen hommat loppuun, ilmanputsari pestiin, eturipustus vedettiin momenttiin ja vetaritkin pultattiin kiinni. Auton alapuolelta on nyt kaikki mekaaniset työt tehty, no jaa, äänenvaimennin rämisee, vissiin reikäputki on irti joten se pitää vielä avata ja hitsata, sekä laittaa uudet villat. Tero rakenteli uutta videokuvausjärjestelmää, siinä tulee kolme lipstick kameraa ja läppäri jonne kovalevylle tallennetaan nämä kuvat. Yksi kuvaa eteen, toinen taakse ja kolmas johon valinnaiseen paikkaan jota vaihdellaan kisoissa jos tämä alkaa toimimaan ok. Nyt kolmas laitetaan maskin taakse kuvaamaan kierroksella kiinni otettavia ;). Tiistaina pitäisi mennä säätöihin ja huomenna sitä varten pitäisi tehdä muutamia tarkistuksia. Pienen koeajolenkin jo ehdin tehdä läheisen hallin pihalla ja koneesta en osaa sanoa mitään mutta auto muutoin oli räminätön ja kolinaton. Vielä olisi tehtävä pyöränkulmien säätö ja kulmapainojen mittaus. Lisäksi auto on säädyttömässä kunnossa pintapuolelta joten pitäisi alkaa fiksaushommiin. Muutamia pikkukolhuja pitäisi korjata sekä yksi vähän isompi.. Oikea takalokari pitäisi maalata, samoin takapuskuri, peilit ja etupuskuri. Mtech2 etuhelman muotin jo aloitin, jos sen ehdin tehdä valmiiksi, ja siitä vielä vääntää yhden spoilerin ennen kisaa niin hyvä olisi. Lisäksi muutamien varsin fiksujen yritysten teipit pitäisi leikkauttaa ja teipata. Hommaa on paljon jäljellä mutta jos tiistaina ei tule säädöissä yllätyksiä (positiivisia saa tulla) niin näin hyvin emme ole aiemmin valmistautuneet ekaan kisaan.
22.4.08 Saimme käytyä säädöissäkin. Lopputulos oli hyvä mutta huonompi kuin odotimme, 202hp/255Nm. No, sillä on nyt sitten vaan pärjättävä. Koneeseen saatiin jopa jonkinlainen tyhjäkäynti, ja löydettiin myös inha vika eli öljyä vuosi jostain ja paljon. Tänään aamusta talkoilimme auton kimpussa ja paikallistin öljyvuodon revenneeseen nokka-akselin stefaan jonka vaihdoin. Sitten jousien korkoja kohdalleen, äänenvaimentimeen uudet villat, koko auton pesu, Jukka oikoi takalokasuojan alustavasti parempaan kuntoon eli niin että päästään kisaan. Tero korjasi kytkinpolkimeen tulleen vian ja jäljitti Mychronin ongelmia pois. Vielä pitäisi säätää pyöränkulmat ja lisää fiksausta. Tekniikka alkaa olla ok! Lauantaina päästään ekaa kertaa radalle kohta vuoteen joten saahan nähdä miten auto kulkee. Mielenkiintoisia aikoja!
30.4.08 Auto on viety jälleen tallille odottelemaan parempia aikoja. Mitään lepoaikaa ei todellakaan ole tarjolla vaan tiukkaa kehitysohjelmaa puskee :) Ajettavuus oli jo niinkin hyvä ettei Botniaringin kokemuksien perusteella voinut tehdä mitään johtopäätöksiä. Kemorassa tehdään tarvittavat hienosäädöt ja siinä on ajettavuuteen liittyvät muutokset. Takatukivarsi pitää luonnollisesti vaihtaa ja lokasuoja oikoa ja maalata. Onneksi Jukka ei ehtinyt maalata sitä ennen kisaa... Muita projekteja on vastata Rookie Racingin esittämään auton kiillotus haasteeseen :o Heille on tulossa maailmanluokan kaunotar jota juurikin viimeistellään Kuopiolaisella huippumaalamolla. Vakoojien kertoman mukaan maalauksessa on käytetty mm. kvartsi-flake maalia joka antaa ennen näkemättömän kimalluksen konepeltiin. Meidän vastineemme on maalata puskurit ja peilit uudestaan valkeiksi sekä viimeinkin asentaa uusi etuhelma paikoilleen. Näiden aerodynaamisten parannusten saattelemina uskomme pysyvämme samoilla kymmenluvuilla Savon-Sulttaanien stealth-BMWn kanssa. Vai mitä Mikko? ;P Uusina yhteistyökumppaneina on mukaan lähtenyt
25.5.08 No mutta mutta. Täällähän on ollut suorastaan hiljaista mutta yritetäänpäs nyt päivitellä tuolta kaukaa takaa. Eli Ringin jälkeen tapahtui seuraavaa. Autoa käytettiin säädöissä Ohenmäen tehossa. Siellä kokeiltiin useita erilaisia pakoputkia ja saimmekin 4000-4500 alueelle 0,5kg parannuksen joka oli vähemmän kuin toivoimme mutta enemmän kuin sinne mentäessä. Kokeilimme muutamia muitakin ideoita ja havaitsimme ne huonoiksi. Vaivaisen yhden vedon jälkeen kone alkoi vuotaa vettä ja takaisin tallille päästyäni totesin letkun leikkautuneen klemmarin juuresta aivan auki n. 10mm matkalta eli jo tuon huomaaminen oli dynoajan arvoista. Autoon tätä ennen piti tehdä lokasuojan karkea asennus jonka teki Jukka pieksäen lokarin sen verran muotoon että rengas sopi pyörimään. Itse nysväsin Teron avustamana uuden tukivarren vääntyneen tilalle. Avasin venttiilikoppaa sen verran että jälkikiristin kannen ja liimasin venttiilikopan jotta saisin öljyvuotoa vähemmäksi. Kaikenlaista pientä muutakin teimme ennen Kemoraa. No sitten ajoimme sen Kemoran joka olisi ollut syvä pettymys muutoin mutta onnistuimme saamaan tuon koneen toiminnan kuntoon. Lisäongelmaksi havaittiin että jarrut alkavat hieman ravistaa kun ne ovat todella kuumat. Ongelmaa ei ole enää kun ajat pari kierrosta vähän hiljempää mutta heti kun kiristää vauhtia alkaa ravistus taas. Eli varmaankin materiaalissa on sen verran vaihelua että lämpölaajeneminen ei ole tasaista. Motoparkkia varten pitää tehdä sitten taas lisää juttuja. Uusia periä olen tilannut parikin kappaletta, yksi vetari pitäisi vaihtaa ja toisen rasvavuoto korjata. Moottorista löytyi parikin öljyvuotoa jotka pitää saada kuriin, kävinkin tänään ostamassa tiivisteitä joten se asia on klaarattu. Jarruprobleemakin saadaan kuriin kun tilasimme yhdessä Rookien kanssa Briteistä uudet 298x32mm kisajarrulevyt. Samalla minulle avautui mahdollisuus ostaa edulliset Alcon H-type satulat joten semmoisetkin on nyt tulossa ameriikoista. Entiset Nascar satulat ovat ainakin tehonsa ja luotettavuutensa puolesta riittävää tasoa tähän touhuun. Mitään ongelmaa ei Wilwoodeissakaan ollut satuloiden puolesta mutta takajarruissa oli liikaa tehoa, säätövarat eivät jostain syystä loppuaikojen pyöränkulmilla enää riittäneet. Alconeissa on männät hieman erikokoiset joten tähänkin asiaan pitäisi tulla parannus. Takapalkissa havaitsin ajettavuuteen vaikuttavan asian, takakulma johon ringillä törmättiin on näköjään rikkoutunut ja pyöränkulma on lähtenyt kääntymään.. Uusi takapalkkihan sinne sitten onkin laitettava... Paljon juttua pitäisi taas tehdä jotta saisimme edellä menevät kiinni...
6.6.08 Autoon ei nyt hirveitä ole tehty vaikka pitäisi. Paljon on puuhaa vielä talossa ja tallissa joten ei sitä ihan noin vain ole joutanutkaan kilpurin kimppuun.. Jotain kuitenkin. Yksi öljyvuodonsyy löytyi kun paikallistin öljynjäähdyttimen lähdön alta vuodon ja vaihdoin sinne sen julman O-renkaan, oli aivan kantikkaaksi kovettunut. Taitaa vielä vuotaa öljykello joten sekin menee vaihtoon. Jarrujen osat olen saanut ja niitä alustavasti tähtäilin paikoilleen. Oli yllättävän kapoinen tuo kitkapinta tuossa Wilwoodin levyssä, vain n. 42mm. Satulat jotka tilasin tulivat ja eivät todellakaan ole H Alconit, ilmeisesti ne ovat K mallia eli ISOT.. Jotkin hyvin specialit ne ovat kun sarjanumerosta ei saa mitään tolkkua, sarjanumeron mukaan ne olisivat mallia R joka taas on kaksimäntäinen satula. Ulkoisesti ne ovat kuin K mutta männänkoot ovat sellaiset ettei ainakaan nyt Alcon sellaisia valmista. Ilmeisesti nämä ovat jotkin mittojen mukaan Nascariin tehdyt. Vanteen sisään niitä tähtäilin ja eivät ainakaan suoraan sinne kyllä sovi. Pakko on jotain tehdä mutta sovitettavissa ne näyttäisivät kyllä olevan. Ihan 2-3mm on tilan puute satulan päissä.
Nuo pitäisi siis sovittaa, on ykkösprojekti nyt. Takapalkki on vasta suunnitteluasteella.
23.6.08 Kemorassa käytiin treenaamassa kokonainen päivä. Auto lähti radalle heti klo 10.00 ja lopetettiin ajaminen 18.30. Pidimme vain yhden yhteisen kahvitauon, oikeastaan koko muun ajan auto kiersi rataa tai sitä säädettiin. Kun aloitimme paistoi aurinko. Pääsimme testaamaan heti alussa jarrubalanssia uusilla jarruilla. Aluksi ne tuntuivat hyviltä, mutta kun takapalat viimein asettuivat levylle niin kävikin ilmi että kovan jarrutuksen lopussa ne menivät sujoksi. Tämä johtui siitä että eteen tuli DS 1.11 Ferodot ja taakse laitoin kokeeksi 3000+ palat joita olisi ollut iso kasa. Vaihdoimme taakse DS3000 palat jolloin kyseinen ongelma poistui ja jarruihiin saatiin hyvä tasapaino. Säätöaluettakin jäi säätimeen joten oikeinkin mainiosti meni niiltä osin. N. 6h ajon jälkeen mittasin palojen kuluman ja olivat kuluneet 1mm joten ihan kohtuullisesti kuluvat, 20mm yhteensä on sitä palaa. Pyöränkulmia testasimme sekä aurauksia että camberia ja niissä löydettiin kehitystä myöskin. Testailimme myös muutamia muita ratkaisuja sekä iskareiden säätöjä ja sitten alkoikin sataa. Sade alkoi 12.30 ja ehkä 15min oli max tauko välillä ja ajoimme kostealla tai märällä koko loppuajan. Testasimme tietenkin säätöjä märälle ja löysimmekin muutamia joista oli apua ja muutamia asioita joita ei ainakaan pidä mennä tekemään. Sateella balanssi oli vähintään yhtähyvä kuin mitä se oli märällä. Viime kisassa harmia aiheutti myös runsaat öljyvuodot pitkin tekniikkaa. Olin löytänyt niistä pari ja myös tukkinut ne. Pesin koneen ennen lähtöä ja myös alustan joten vuotoja oli hyvä etsiä. Niitä ei löytynyt onneksi koneesta ollenkaan mutta vaihteisto oksensi öljyä melko reilusti. Kuitenkin n. 6-7 tunnin kohdalla tippuminen loppui. Ilmeisesti ongelma johtui vaihteiston ylitäytöstä tms. Merkittävin ongelma Kemorassa oli hillitön polttoaineenkulutus. Varsinaista kulutustestiä emme ehtineet ajaa koska alkoi vesisade. Tarkoituksenamme oli säätää konetta Jukan uuden laajakaistalambdan avulla mutta jokin virransyöttö häiriö esti sen käyttämisen. Päädyimme säätämään koneen niin että Tero ajoi ja minä istuin oksennus kurkussa läppärin kera vänkärin penkillä. Autossa on onneksi kypäräpuhelin joten sen avulla saimme hyvin neuvoteltua sopivia kaasun asentoja ja kierroksia jolloin sain hyvin säädettyä koneen autossa kiinteästi asennsetun seosmittarin avulla. Säätämisen tulos olikin merkittävä parantuminen välillä 4000-4500 kierrosta jossa harvemmin ajetaan mutta hitaissa mutkissa siitä on paljon hyötyä. Myös väli 4500-5000 saimme paremmin kohdalleen mutta siinä ei niin selkeää parantumista tapahtunut kuin tuossa vähän alempana. Lopputulos: saimme ajettavuudessa useita merkittäviä parannuksia aikaiseksi. Vetopito parani niin että useissa keskinopeissa mutkissa kaasun pystyi kuivalla avaamaan täysin n. 50m aiemmin kuin kisassa. Yleinen balanssi oli paljon parempi mutta lievä puskeminen jäi vaivaamaan. Tämä johtui ainoastaan siitä että vesisade ehti ennen kuin sain asian ratkaisuta. Siihen olisi hyvinkin monia vaihtoehtoja ja yritin hienosäätää sen pois niin ettei kyseinen säätö heikentäisi muita ajettavuuteen vaikuttavia asioita mutta aika loppui ensin. Yllättäen märällä puskeminen katosi itsestään.. Jarruihin olivat kaikki hyvinkin tyytyväisiä. Pito oli kohtuullinen, vahinko lukkiutumista esiintyi lähinnä märällä ja jarrutusbalanssin sai säädettyä hyväksi. Sisäänjarrutuksissa perä oli selvästi rauhallisempi ja pienempää rajusti vaihdettaessa takarenkaiden lukkiutuminen huomattavasti aiempaa vähäisempää. Moottorin toiminta oli myös paljon parempi kuin vuoteen. Ja mikä mukavinta, minkäänlaisia teknisiä ongelmia ei esiintynyt koko aikana. Tämä antaa loistavat lähtökohdat tulevaan Motoparkin kisaan, satoi tai paistoi. Työtä on tiedossa vain pyöränkulmien tarkistus Jukan pienehkön ulkoilun takia, kaikkien öljyjen vaihto, perän ja vetareiden vaihto just in case, penkin liukukiskojen uusiminen ja siirto eteenpäin sekä flektin jo pitkään jumitelleen anturin vaihto. Tosin Jukka meinasi maalata lokasuojan ja toivon mukaan myös puskurit maalataan ja etuhelma vihdoin uusitaan.
25.7.08 Suuria on tapahtunut. Sain viimein siirrettyä nettipäivytksen jutskat läppärille pöytäkoneelta, joten luulisin että saan useampia päivityksiä tehtyä tästä eteenpäin. Kisahan meni hyvin ja huonosti, en sanoisi hyvin huonosti. Paljon automme potentiaalia jäi muutamien asioiden varjoon. Aika-ajossa tullut typerä SMT boksin liittimen kosketushäiriön takia jouduimme ajamaan vakio-ohjelmalla, ja mikä pahinta valitsemamme perä joka olisi toiminut ainakin paremmin kuivalla, ei todellakaan ollut hyvä märällä. Hitaista mutkista poistuttaessa ehdottomasti liian pitkä välitys aiheutti sen että edellä menevä pääsi aina pakenemaan ajaessaan paremmilla kierroksilla ulos mutkasta. Varsinaisesti ajettavuus oli märällä oikeinkin hyvä, itse en kovin tyytyväinen ollut kun jouduin kuivalle märän kelin säädöillä.. Isompi ongelma on öljynpaineiden tippuminen hitaissa vasureissa. Ilmeisesti sekä hieman noussut renkaan pito yhdessä aiempaa notkeampaan täyssynteettiseen öljyyn aiheutti yksinkertaisesti öljynpakenemisen öljypohjan seinämille. Tälle pitää luonollisesti löytää korjaus sekä tarkistaa laakereiden kunto. Uusi tiheämpi perä tulee käyttöön heti, kotelo on jo hiekkapuhallettu ja heti kun se on maalattu ja stefat vaihdettu joten tämä ongelma on helposti korjattu. Boksin liittimiin pitää laittaa nippusiteet jottei töpselit pääse avautumaan omia aikojaan tai vahingossa kun ympärillä puuhataan joten sekin korjaantuu vähällä vaivalla. Selvästi enemmän töitä teettää öljynpaineongelma, pitää ottaa varalohko pöydälle ja sijoittaa siihen öljypumppu ja öljypohja ja alkaa hahmottaa mikä tämän aiheuttaa koska toiseen suuntaan kääntyminen ei ole ongelma. Pienempi mutta kiusallinen ongelma on yhä jatkuva satunnainen koneen sammuilu sekunniksi tai alle. Osa johtuu SMTn rajoituksista mutta osa on selkeästi jonkin Motronicin osan kosketushäiriö tms. No ei auta kuin jatkaa selvittelyä.
5.9.08 Lupauksistani huolimatta en ole saanut nettipäivityksiä tehtyä.. Kovin on kiirettä pihojen rakentamisessa, autotallin rakentamisessa ja kouluakin pitää käydä töiden ohessa. Jostain joutuu tinkimään :( No kuitenkin, moottori avattiin altapäin ja olihan siellä kiertokangin laakereissa kulumaa havaittavissa. Laitoin paikoilleen uudet laakerit ja loiskelevystön jonka oli rakennellut irtomoottorin kera. Tero tuli avuksi ja laitoimme uuden perän paikoilleen, stefakin laitettiin pienelle vetopyörälle uusiksi. Moottorinohjaukseen tuli uusi lastu, tai kaksikin mutta eipä se toiminut ollenkaan. Eikun uusia odottelemaan ja vanhalla on pakko lähteä ajamaan. Takaiskarit otettiin Teron kanssa pöydälle ja huollettiin. Siellä oli O-rengas rikkoutunut kun tehtaalla olivat olleet huolimattomia röysteiden poistossa, näin rikoimme uudenkin ennen kuin huomasimme poistaa röysteet. Näin pitää kisaan lähteä, enempää ei ehdi tekemään.
22.9.08 Kisojen jälkeinen aika alkaa käyntihäiriön syyn selvittelyllä. Vartiainen oli havainnut omassa häiriö ajovuorossaan että bensanpainemittari pieksää väliä 1-3bar. Tero ei ollut hoksannut katsoa omassa vuorossaan. Itse huomasin autoa park fermestä ajaessani että mittari hakkaa väliä 2-3bar. Nyt kotona tutkiessani kylmillä osilla mittarin viisari värisee vahvasti eli n.0,1bar verran. Sitten kun pumppu pyöri n. 5min alkoi 0,2bar värinä. Kun pumppu pyöri 10min alkoi hetkittäinen 1,0 bar mittainen paineiskujen sarja. Kun lämmitin pumppua kuumailmapistoolilla jatkuva värinä paheni n. 0,4bar mittaiseksi. Kun vaihdoin toisen pumpun peliin koko ongelma loppui kerrasta! Täysin vakaa viisari... Eli automaattisesti käynnistyvä bensapumppu oli syyllinen. Kun tuon olisi kisassa hoksannut olisi vain tarvinnut vaihtaa kahdella katkaisijalla tämä pois ja toinen käyntiin... Tieto tästä paineiskuilusta ei tavoittanut minua kisassa joten siinäpä se sitten. Avasin varuilta myös paineensäätimen mutta siellä ei ollut mitään vikaa. Osat takaisin ja pumppujen johdot ristiin niin Alastaron viimeiseen kisaan on tämä ongelma ratkaistu. Illlalla ajoin auton JPn nosturille jotta tutkin vain mahdolliset vauriot ja kiristelen pultit valmiiksi. Eipä tuuria perhana, ihmettelen mikä tekee vänkärin etupyörään camber lonksetta, tuskailen tunnin ennen kuin uskon että iskari on väljä.. Eikun iskari pois paikoiltaan ja pitää purkaa se heti kun on aikaa. Todennäköisesti tefloniset liukuhelat ovat kuluneet väljiksi öljymännässä. Onneksi osia on hyllyssä. Samalla havaitsen että Alconitkin syövät sisemmät palat vinoon. Mikä ihme tuon nyt aiheuttaa, en ymmärrä. Satulan yhdistävät pultit olivat kyllä vähän löysällä mutta ei se selitä sitä että juuri sisemmät palat kuluvat. Palat ristiin ja kasaan. Etutukivarsien takapäät olivat taas vääntyneet, niihin pitää tehdä uudet ja lujemmat kun eivät ne näköjään kestä kisan rasituksia, sääntö taitaa antaa kyllä originaaleja vahvistaa, pitää lukea sääntökirjaa varuilta. Muutoin autosta ei onneksi löytynyt pahempaa. Vetarin stefat kusee, toinen on pahempi ja se pitää vaihtaa. Kardaanin tukikumi on repale ja se pitää tilata ja vaihtaa ennen kisaa. Moottorin ohjaukseen pitäisi saada se lastu ja jos ehdin niin käyn Peltosalmen dynossa ajamassa ja varmistamassa että vika on poissa. Tuo bensapumppu saattaa olla syyllinen myös autoa jo useampia kesiä vaivanneeseen ajoittaiseen pätkimiseen. Jos pumppu on kadottanut paineensa hetkellisesti on kone varmasti pätkinyt. Myös seoksen sekoilut on liittyneet todnäk tuohon kun paine on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän.. Kisan jälkeen kuulin suru-uutisen, eli Varneslahti keskittyy ralliin ensivuonna. Tiimin kirkkaimmasta kärjestä katoaa yksi kuljettaja. Tämä on PAHA menetys ja tiimin nopeus tulee kyllä tästä kärsimään. Pitää yrittää etsiä tilalle nooopea kuski.
23.11.08 Hiljaistako meidän sivuilla? No joo, ja myös auton kimpussa hiljaista. Odottelin jenkeistä osia iskareihin ja viimein tulivat nekin. Nyt voisi tehdä iskarit. Mutta taitaa nyt mennä edelle tuo autotallin loppuun saattaminen. Onneksi siellä on jo ovet ja ikkunat paikoillaan, ei käy tuuli enää sisälle. Ensi viikolla alkaa seinien villoitus ja levytys. Sitten vielä nosturimontun pohjalle pikkuvalut että saan sinnekkin lattialämmitysputket ja sen jälkeen ullakon villoitus. Sitten saisinkin lämmöt päälle. Aika toiveikas olen että joskus helmikuussa sinne jo pääsee omalle nosturille hommiin. Sitten alkaa viimeistään auton huolto ensi kesää varten. Sivuprojektina alkaa myös E36 rakentaminen. Auto hankitaan vuoden vaihteen jälkeen. En ole vielä päättänyt ostanko 323in vai 316in. Jos ostaisin 316 korin niin saisin kattoluukuttoman ja rahat riittäisi siihen että laitatettaisiin turvakaaret muualla sekä muutoinkin valmistelemaan korin pidemmälle. Ajatuksena olisi tällöin että ensi syksynä jos nykyinen menisi kaupaksi niin silloin hankittaisiin tekniikka tuohon koriin. Saapa nähdä. Kirjoittelen kun saan aikaiseksi jotain kirjoittamisen arvoista.
|
|