|
|
AHVENISTO 2009 Perjantai Tulimme Ahvenistolle Jukan ja Jeren kanssa ennen muita. Laitoimme varikkoa pystyyn, pystytimme teltan ja valmistelimme auton ajoa varten. Viimein saimme kaiken valmiiksi ja lähdin radalle. Ja karmea yllätys tuli jarruista. Aivan hirveän takapainoiset. Uudet takapalat paikoillaan sisäänajettuna ja etupalat oli käännetty ristiin jolloin ne eivät istuneet levylle. Aikani ajelin hitaita kierroksia keskittyen jarruttelemaan paloja sopiviksi levyyn ja säädin samalla jarrubalanssia. Hieman kaipailin uutta ja paremmin toimivaa säädintä joka ostettiin jo juhannuksen seutuun mutta en ole saanut sitä vieläkään paikoilleen. Muuten auto tuntui ihan hyvältä. Sitten rattiin Jukka ja hän oli samaa mieltä että auto toimii mutta siltaa ennen ja jälkeen oli vaikeita sutimisongelmia. Myös Antti kävi tutustumassa rataan. Sitten paikalle saapui keikka kuskimme Petri Lappalainen. Petri oli hyvinkin kiinnostunut touhusta ja oli tuonut mukanaan NOB tiimin kisainsinöörin ja saksalaisen Porche mekaanikon. Pojat alkoivatkin heti mittailemaan rengaslämpöjä sekä paineita. Petrikin kävi ajamassa ja myös valitteli perän pitoa. Teinkin isoja muutoksia autoon ja kävin itse testaamassa sitä, totesin sen kauheaksi, samoin Jukka oli samaa mieltä. Tuntui että auto voisi olla nopeampi kuin ennen mutta se oli niin vaikea ajettava ettei sillä olisi ollut miellyttävä ajaa. Palasimme ei vain alkuperäisiin säätöihin, mutta Alastaroakin edeltäviin säätöihin. Nyt auto tuntuikin Petrin ja Jukan mielestä paljon paremmalta. Itsekkin yritin päästä testaamaan toimivaa autoa mutta aika vain ei rittänyt. Auto aloitti pitämään omituista jurinaa loivissa vasureissa ja arvelimmekin sen johtuvan takapyörän laakerista, teimme kolmisen tuntia töitä kun vaihdoimme laakeria, se oli tarttunut uskomattoman tiukasti tukivarteen. Sitten hotelliin ja nukkumaan.. Positiivinen havainto oli se että moottoriöljyn kulutus Castrol TWS öljyllä on pienintä koskaan tähän mennessä!
Lauantai Aamulla normaalit ilmoittautumis yms. kuviot sekä ohjaajakokous. Petri oli valmiina aika-ajoa varten ja veimme auton heti GTMn auton perään jonoon jotta Petri pääsisi vapaalle radalle ajamaan. Tilanne vaihteli kovasti aika-ajon aikana ja olimme parhaimmillaan ruudussa 6, mutta loppua kohti vajosimme ruutuun 12. Positiivistä tässä oli tietenkin se että aiemmin olemme olleet max 20 ruudussa! Samalla tuli tiimille uusi ennätys Ahvenistolle ajalla 1.36.6. Petrin jälkeen radalle meni käymään Tero jotta saisi edes hieman rata-aikaa ja ajoikin hämmentävän 1.36.8 ajan. Lähtöjonossa Petrin ja Jukan analyysiä aika-ajosta.
AJOVUORO 1 Petri lähdössä ajovuoroon. Petrin oma mekaanikko varmistaa liikkeellelähtöä. Petri lähtee aloitusvuoroon. Lähtöruutumme sijaitsee sisäkaarteen puolella. Kisan startti onnistuu ensimmäisellä yrityksellä mutta me jäämme pahasti sisäkaarteen puolelle sumppuun Peugeotin taakse. Vasemmalta menee pari ohi kun automme on pussissa. Kisa lähtee kuitenkin hienosti käyntiin ja nuo pari ruutua on viidennen kierroksen kohdalla jo saatu takaisin. Tästä alkaa hidas mutta varma nousu ylemmäs. Muutamia autoja keskeyttää heti ensi minuuteilla ja muitakin ongelmia esiintyy joillakin tiimeillä. Stintin puolivälin jälkeen huomaamme ettemme saa yhteyttä radiolla autoon. Odottelemme sitkeästi vastauksia mutta ei. Viimeistään sitten kun kaikki kärkiautot ovat jo käyneet tankkauksessa alkaa huoli olla jo kova. Viimein päätän ottaa kuskin sisään kyltillä kun emme tiedä mikä tilanne polttoaineen kanssa on autossa. Hän tuleekin tankkaukseen, sijoitus on noussut tuossa kohtaa sijalle 2. Varikolla käy ilmi että radion kaapeli oli irronnut, onneksi sen ihmeempää ongelmaa ei ollut. Petri jää hankalasti pussiin. XO vetää paalulta pitkää kaulaa muihin. Petri vauhdissa.
Sitten vuoroon lähtee Tero. Tero ajaa hienoja aikoja kisassa ja nostaa sijoitusta hiljalleen ylemmäs. Ajovuoro menee oikein mainiosti ja saamme auton sisälle juuri kun SC tulee radalle. Kuitenkin jokin menee rytmityksessä pieleen ja putoamme taas sijalle 11 kun palaamme radalle.
Radalle lähtee Antti. Antti ei ollutkaan aiemmin Ahvenistolla kisaa ajanut ja tämä on siis hänelle aivan uusi kokemus. Hienosti Antti tilanteesta kuitenkin selviää ja mitään ongelmia ei vuoron aikana esiinny. Tankkaukset käynnissä, varikolla autiota. AJOVUORO 4 Jukka lähtee radalle. Jukankaan vuoro ei sisällä mitään hillitöntä dramatiikkaa, vaan lähinnä hyvää tasaista ajoa. Vuoro menee mallikkaasti ja auto palaa ehjänä varikolle tankkaukseen. Sora kutsuu Hondaa. Ajovuoro 5 Sitten radalle lähden itse. Heti radalle päästyäni tulee SC ja ajan sen perässä pitkältä tuntuvan ajan. Yhäkin moni tiimi ei älyä ajaa letkaa kiinni vaan hidastaa SC kylteillä vauhtia myös radan sillä osalla jossa voisi ajaa kovaa. Kun SC lähtee viimein pois alkaa kiinni ajamani letkan ohitus, ja kun pääsen niistä ohi tulee uusi SC ja sama junnaaminen alkaa. Kun tämä SC lähtee pois vetää heti yksi tiimi soralle. Yritän ajaa heti kiinni itseäni merkittävästi hitaampaa autokuntaa jotta pääsisin ohi ennen SCtä, mutta juuri kun saan sen kiinni SC kyltit nousevat ja jään taas jumiin hitaan autokunnan taakse. Harmittaa kun olisi pystynyt ajamaan mahdollisesti kierroksella kiinni tiimejä.. Sitten varikkotiimin kanssa kovaa vääntöä siitä milloin pitäisi tulla tankkaukseen, ja tulenkin SCn viime hetkillä varikolle. SC hässäkässä saamme kiinni edellä ajavia ja olenkin kärjessä tankkaukseen tultaessa. Hiano SC? Omaan vuoroon lähtöä odotellessa. AJOVUORO 6 Jukka lähtee radalle ja saa lähes täyden tankin ajovuoroa varten. Päätämme lotota ja yritämme päästä kisan loppuun tällä tankilla, mahdotonta sen ei pitäisi olla. Valitettavasti Jukka kaataa tornin mutkassa keilan ja saa siitä Stop&Go rangaistuksen heti alkuvuorosta. Tässä emme menetä sijoituksia sillä hetkellä, mutta menetämme pelivaran joka meillä oli takana tuleviin nähden. Kun rangaistus on kärsitty on sijoituksemme 4, takana tulee sijalla 5 10s päässä ja sijalla 6 20s päässä. Varaa ei siis ole hidastaa vaikka bensamäärä on vaarallisen vähäinen. Viimeiset minuutit lähestyvät ja tilanne kurjenee, bensaa on todella vähän ja joudumme päästämään Evotecin ohi, pian huomaamme että myös Hana meni ohi. Ja aikaa jäljellä enää muutama minuutti.. Ja sitten tulee pelätty tieto, punainen valo palaa mittaristossa, bensaa jäljellä 2dl ja kisaa jäljellä 3krs. Sitten vain neuvottelemme siitä pitäisikö ajaa kunnes bensa loppuu vai tulla suosiolla varikolle keskeyttämään. Päätämme keskeyttää varikolle... Niin lähellä mutta niin kaukana. N. 2litraa enemmän bensaa ja sijoitus olisi ollut vähintään 4. Jopa sijat 2-3 olivat tarjolla mutta tänään emme olleet taaskaan onnekkaita. Kiitos kaudesta kilpakumppaneille, ensi kaudeksi aiomme virittäytyä aivan uuteen iskuun! |
|