|
Up
| |
ENDURANCE RACE AHVENISTO ESA 11.9.2005
Lauantai
Saavumme radalle vaille 12.00 ja puramme auton kärristä. Paikalla aika
paljon kilpailijoita, varmaankin yli puolet. Aloitamme treenaamisen niin että
keikka kuskimme Mikko Huttunen joka on ollut radalla aiemminkin aloittaa ja
ottaa kyytiin yhden meidän kuljettajistamme. Aluksi emme kellotta mitään vaan
ajamme viisi kierrosta mieheen. Tosin Varneslahden istuttua rattiin säädämme
iskarit kuivankelin säätöihin, ja muutaman kierroksen jälkeen laskemme auton
matalaksi. Tästä Mikko kokee olevan huomattavaa apua. Märänkelin säätömme
eivät siis ole hyvät kuivalla :) Ajamme koko ajan Continentalin renkailla ja
säälimme Colwayn rengas sarjaamme jossa yhdessä on puolet vähemmän
kulutuspintaa. Sitten tulee puolen tunnin tauko, ja kas, en ole itse päässyt
vielä ollenkaan ajamaan. Tauon jälkeen Colwayt alle ja lähden itse radalle,
nyt tulee Huttunen minun kyytiini. Eipä ole paljon näytettävää kun ajaminen
ei suju ollenkaan. Tulen joka paikkaan ylikovaa, jarrutan kaikki pitkäksi jne.
Ei suju ei. Sitten muut rattiin ja kellot käymään. Ihan puoliasiallisia
aikoja saamme ajettua. Itse tosin olen aivan surkean hidas, jään tiimin
parhaasta kaksi sekuntia.. Ei paljon naurata. Olemme erittäin positiivisesti
yllättyneitä kun automme ratissa ensimmäistä kertaa ollut Huttunen
täräyttää kovimman ajan meidän tiimistä! Rattimies, ei voi muuta sanoa. On
mukava kuulla että automme on kuulemma ihan kohtuullinen ajettavakin. Kun rata
menee kiinni laitamme autoa vielä hieman. Bensamittarista oli johdot sisältä
irronneet ja videokameran lataus oli jotenkin outo. Sitten makkaranpaistoon ja
nukkumaan.
Varikolla patsastelua
Ensimmäinen kierros
Sunnuntai
Aamulla nopeasti tarkistamme auton alustasta kaikki momentit yms. Sitten
ohjaajakokoukseen ja warmup.
Ohjaajakokouksen jälkeen.
Aika-ajot
Lähden itse ajamaan aluksi 10minuuttia koska olin illalla meistä surkein ja
koska minusta tuntui että tarvitsen treeniä. Tiimipäällikkönä olen aina
laittanut warm-upin aluksi ajamaan ne jotka vaikuttavat eniten
lisäharjoittelusta hyötyvän. Nyt kolahti itselleni. Oikein hyvältä treenin
jälkeen tuntuikin, ei mennyt hukkaan. Yöllä alitajunta oli ilmeisesti
käsitellyt asiaa ja olin "oppinut" ajamaan tällä radalla!!
Tiimimme periaatteita on myös ollut, että se joka on harjoitusten nopein ajaa
myös aika-ajot. Nyt se napsahti Huttuselle. Huttunen paransi eilistäkin aikaa,
ja se riitti tässä varsin kovatasoisessa seurassa 21 tilalle. Jotakin kertonee
että mm. Team Öljy-hetki ja Fortyniners Motorsport olivat takanamme, tai että
1,0 sekunnin parannus aikaamme olisi nostanut sijoituksen sijalle 11 jossa nyt
oli Yksnollakuus Racing. Tiukkaa oli.
Aika-ajot takana, ja auto vielä ehyt.
Ensimmäinen ajovuoro
Ekaan settiin lähti Vartiainen. Hieman kipeä mies jolla taisi olla mm.
antibioottikuuri päällä keuhkoputkentulehdukseen ei heti syttynyt radalla.
Alkukierrosten aikana lipsahti puolenkymmentä autoa ohitse. Muutamien
kierrosten jälkeen vanha kunnon Vartiainen palasi rattiin ja tiukka kiri alkoi.
Pahimmoilleen alkuvaiheessa ohi päässyt Day Dream oli meitä hitaampi mutta
ratissa oli taitava kaveri eikä kymmenien ohitusyritysten aikana rakoa
löytynyt riittävästi ohitukseen. Nousu sijoituksissa stoppasi Day Dreamin
taakse. Heti Day Dreamin mentyä tankkaukseen ja radan vapauduttua tulikin
tiimimme koko kilpailun nopein kierrosaika! Pois tultaessa sijoitus 18
Toinen ajovuoro
Marko tulossa pois ja Marko menossa radalle. Järjestys on oikea, Milwaukee
edellä ja Quick Six takana :) Tämä on radalla (vielä) haavetta vain,
toteutuu vain varikolla....
Toiseen vuoroon lähdin itse. Heti alkuvaiheessa jouduin ruuhkaan ja pääsin
ohittamaan mm. Kemorassa pitkään kanssani kilpaa-ajaneen Sopemäen. Oikein
mukava ajovuoro jossa sain ohittaa mm. Evotecin ja Jawa-teamin. Oikein hauskaa!
Kilpailun kärjessä ajaneen Team AS ohitettua minut, lähdin ajamaan imussa ja
yritin kopioida jarrutuspaikat ja ajolinjat. Tämä tuottikin tulosta ja ajoin
oman nopeimpani, joka oli varsinaisen kilpailun aikana ajetuista kierroksistamme
toiseksi nopein. Kyllä Ahveniston rata on vaikea, melko paljon oli vielä
sähläämistä mm suolenkin jarrutuspaikoissa ja pääsuoralle tulevassa
nopeassa oikeassa. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin oikein tyytyväinen,
sijoituskin oli noussut paikalle 12
Kolmas ajovuoro
Sitten rattiin päästettiin Huttunen. Ajo tuntui maistuvan ja kello tykkäsi
ajotyylistä. Ajovuoron herkkupaloihin kuuluu mm. radiokeskustelu "sain 106
kiinni"-"olet kierrosta jäljessä, mutta jos olet nopeampi niin
ohita, mutta älä vahingossakaan hipaisekkaan"-"menin ohi jo".
Hieman hohtoa tuosta ohituksesta vei keskustelu 106racingin kanssa kisan
jälkeen, ajovuorossa ollut kuljettaja oli saanut bensan säästö komennon
varikolta ja ajoi siksi tavallista hiljempaa. Tämä ajovuoro meni varsin
kivasti putkeen, mitään kummempaa ei ollut ja liikennettäkin radalla oli sen
verran että aivan jouten ei tarvinnut olla. Radalta poistuessan Mikko oli
sijalla 8.
Viimeiset neuvonpidot ennen vuoronvaihtoa.
Sitten Mikko tulee pois ja Mikko menee tilalle.
Huttunen "väsynyt mutta onnellinen".
Neljäs ajovuoro
Varneslahti rattiin. Mikon lähtiessä tarkistin jälleen kuskinpuoleisen
takarenkaan vointia, ja ei se kovin mahtavalta kyllä näyttänyt. Sisäreuna
aivan kalju. Mutta viisaammat sanoivat että Colwayssa kyllä kumia riittää
myös kuvion loppumisen jälkeen. Kierrosajatkin olivat hieman alkukisan
parhaimmista laskeneet, eli takapää taisi alkaa liukastua hieman liikaa.
Hieman Mikko valitteli radalla olevaa ruuhkaa kun hitaampia sai kiinni ja ohi ei
aina meinannut heti päästä. Sijoituskin oli taas kohentunut niin että
radalta poistuessaan Varneslahti oli sijalla 6.
Viides ajovuoro
Tero menossa radalle ja Mikko antaa raporttia "auto toimii hyvin".
Tässäpä kisan aikana tärkeimmät raportit olivatkin auton toiminnasta.
Ja siinähän se Tero kepittää Öljy-Hetken edessä.
Tässä ajovuorossa onkin hieman turhan paljon
jännitystä. Ei mene kauankaan kun Tero ilmoittaa että "kauhea ääni
lähtee vasemmasta takarenkaasta, varmaan alkaa pinta irrota". Kovasti
varikolla pohdimme josko pitäisi ottaa renkaan vaihtoon ja kyselemme
naapureilta mitä mieltä ovat. Annan ohjeeksi että jos ajettavuus on yhä ok,
niin anna mennä vain, mutta hieman varmistele oikealle kääntyvissä nopeissa
mutkissa. Sitten tuleekin tieto että ääni loppui, ja kohta että alkoi taas.
Tästä meni rytmi sen verran Terolta sekaisin että meni muutamia kierroksia
ennenkuin kierrosajat alkoivat olla normaalilla mallillaan. Ajovuoron
loppupuolella Tero ilmoittaa että "safety on varikon portilla lähdössä,
tulenko sisälle?" johon ilmoitan että aja vaan yksi kierros vielä
täysillä. Sitten menee kierros ja meillä ei ole tietoa missä safety on
menossa. Tero ilmoittaa että ajan vielä yhden koska safetyä ei näy. Olemme
jo tankkauspaikalla valmiudessa kun näen että tuolta tulee Tero, ja saa
safetyn kiinni juuri varikon portin jälkeen. Yritän huutaa radiolla että
"heti sisään, heti sisään!! muuten jäät safetyn taakse jumiin".
Tero kuulee vain kun linja aukeaa ja sulkeutuu, head-setistä loppui juuri
akku.... Ja eihän siinä, täysi kierros safetyn perässä turhaan
kommunikaatio härön takia. Tästä ylimääräinen 33sekuntia takkiin, pahus.
Olisin voinut ottaa Teron hetikin kun hän näki Safetyn varikon portilla, mutta
ajattelin että kun muut kärsivät letkassa, me ajamme tavallaan kierroksella
osan autoista kiinni ennen varikolle tuloa. No joo. Pitäisi vissiin palkata
OIKEA Ross Brawn meille taktikoksi, minun moka siis. Vaihdon yhteydessä
katsomme vasenta takarengasta ja HUH HUH.. Pinta on irronnut sisäreunasta n.
15-20mm leveydeltä kokonaan. Ihmettelemme porukalla onko tässä kohtaa
näkyvä kummallinen ura pinnoitusprosessissa syntynyt raspaus ura, vai onko
näkyvillä jo kudokset. Auto kuitenkin radalle. Sijoitus Teron radalta tullessa
5.
Kuudes ajovuoro
Nyt rattiin taas Varneslahti. Nyt rata onkin paljon vapaampi. Mikko
tyrkkääkin ihan kivoja kierrosaikoja. Mikko saa hieman vetoapua kun Quick Six
menee ohi ja Mikko yrittää pysyä perässä. Tässä kohtaa tulee koko kisan
tylyin sarja hyviä kierrosaikoja. Kuusi kierrosta putkeen puolen sekunnin
sisään karvan yli 1.40. aikoja joita en esim itse saanut koko ajovuorossa
kasaan kuin neljä. Aivan kisan alussa tulleisiin huippuaikoihin Mikko ei yllä,
siitä pitää huolen vasen takarengas. Mikoltakin tulee samanlainen ilmoitusten
sarja kuin Terolta, "kauhea ääni", "nyt loppui",
"alkoi taas". Varikolla tuskailemme josko auto pitäisi ottaa
suosiolla renkaan vaihtoon. Valmistelimme jo aiemmin Teron ajovuorossa
vararenkaan, tunkin jne jos tulee rengasrikko. Tuskaa aiheuttaa varma
sijoitusten putoaminen. Nyt olisi jälleen lähellä pääsy kympin sakkiin,
joka on ollut tavoitteemme koko kesän. Heräämme myös ajatukseen että VIISI
tankkausta ei riitä, vaan tarvitsemme KUUSI tankkausta. Ja eihän siihen ole
edes sovittu kuljettajaa.. No onneksi Huttunen on halukas ajamaan viimeisenkin
ajovuoron. Loppuajovuorossa sattuu pieni konflikti 106racingin kanssa josta
käymme nöyränä pahoittelemassa useaan kertaan tapahtunutta. Onneksi tuosta
ei ollut suurempaa haittaa 106 kisalle. Mikko tulee radalta ja renkaan tarkistus
näyttää että pintaa on paennut jo likemmäs 5cm sisäreunasta.... Ei voi
mitään, eikun radalle.
Seisemäs ajovuoro
Huttunen lähtee radalle ja annamme ohjeeksi ajaa varovasti jotta
pääsisimme maaliin. Nyt tämä ylimääräinen tankkaus on pudottanut meidät
sijalle 10. Heti ajovuoron alussa 11 sijalla ollut tiimi pääsee kuittaamaan
meidät. Huttunen ajaa n. 2-5 sekuntia huonompia kierrosaikoja kuin mihin
pystyisi. Annamme radiolla tietoa että voit huoletta ajaa vaikka 5sekuntia
huonompia kierrosaikoja koko ajan eikä takaa tuleva fourtyniners mene silti
ohitse koska on yli minuutin takanamme. Siirrynkin katsomaan kisaa Päivin ja
lasten kanssa rinteessä olevalle katselualueelle. Sieltä onkin hyvät
näköalat radalle, ja surulla seuraan kun tiimi toisensa perään ohittaa
automme. Tämä ei siis onneksi vaikuta sijoitukseen koska ko. autot ovat joko
meitä kierrosta takana tai edellä. Ajovuorossa ei tapahdu ihmeempää, olemme
sijalla 11 ja ihmettelemme suuresti kun viimeiseen kolmeen varttiin ei kukaan
keskeytä tai tule varikolla käymään. Kunnes aivan viimeisellä kierroksella
joku keskeyttää ja nousemme sijalle 10 !!! Kesän tavoite on täyttynyt !!
Park Fermessä oli Mikko esitellyt takarengasta Limousine Driversin viimeiselle
kuskille, tämä silpoi kätensä renkaasta pilkottaviin teräksiin.. Oli n.
10cm alueelta pinnat lähteneet pois. Kyllä Colwayssä on varsin hyvä runko.
Enpä jaksa uskoa että Contia pystyisi ajamaan yhtä loppuun.
Ja kooste kisasta.
- 10 sija tässä seurassa on parasta mihin pystymme
- Ahveniston rata syö bensaa käsittämättömiä määriä, kuvittelimme
että viisi tankkausta olisi riittänyt jos Safety car kierroksia olisi
tarpeeksi. Laskelmiemme mukaan n.6-8 litraa puuttuisi, mutta kisan aikana
kävi ilmi että tarvitsemme täydet 20 litraa eli safetyt eivät voi meitä
pelastaa. Joku muukin tiimi oli havainnut saman, emme ymmärrä.
- Olemme saaneet autoon ja miehiin lisää nopeutta, ero 106racingiin jota olemme
pitäneet asteikkona itsellemme on tullut pienemmäksi ja pienemmäksi. Kun
Motoparkin aika-ajoissa olimme n. 2s/km hitaampia, olimme Kemorassa n. 1,0
s/km hitaampia niin täällä ero oli kiristynyt jo 0,5 s/km tasolle.
Luulenpa että ensi kesänä tuo ero otetaan kiinni !!
- Auto pelasi kuin Siilinjärveläinen kello. Ainoat ongelmat olivat
renkaiden kanssa. Voipi olla että rengaspaineet olivat väärät kun
treeneissä emme keskittyneet muuhun kuin renkaan lämpöihin ja radan
opetteluun.
- Turun katuradalla nähdään, jokohan saisimme palkintopallisijoituksen?!!
No tokkopa, sinne ei liene tulossa kuin nopeimmat autot Suomesta, eli 10
joukkoonkin sijoittuminen tulee olemaan kova teko.
| |
|