Fiat 131 Abarth        

                                  
Up                                 
 

 

 

 

ALASTARO 7.10.06

Perjantai

DSC03368.JPG (155949 bytes) Ahvenistolla hieman ruttaantunut ovikin oli vaihdettu ja maalattu.

Kisoihin meno oli jo heikolla pohjalla, tiimimme koki kovan kolauksen kun aina nopea Vartiainen tuli kipeäksi ja ei päässyt mukaan. Lisäongelmia aiheutti se ettei myöskään Varneslahti pystynyt lähtemään. Jouduimmekin ottamaan rattiin Mika Ruotsalaisen jolla ei radalta ollut mitään kokemusta, sentään sprinttiä ja jokkista oli taustalla. Harjoitukset alkoivat klo 15.00 ja tulimme paikallekkin vasta 16.30. Heti alussa kun menimme radalle, liputettiin auto pois kun kuorma-autot menivät radalle. Rata osoittautui uskomattoman liukkaaksi, ja auton ajettavuus märällä oli järkyttävän yliohjaava. Myöskään jarrut eivät miellyttäneet minua. Teimme suuria muutoksia autoon sekä jarruihin että iskunvaimentimiin ja pyöränkulmiin. Viimeisimmät muutokset piti tehdä sokkona ennen aika-ajoja koska testiaika oli kovin vähäinen. Juuri ennen harjoitusten loppua saapui myös Mika, eikä ehtinyt ajaa ollenkaan. Harjoituksien lopuksi vaihdoimme vetoakselin joka oli alkanut pitämään ääntä. Meillä ei ole tainnut olla yksiäkään harjoituksia joissa ei olisi jokin mennyt rikki ja korjattu.

DSC03369.JPG (153142 bytes)    DSC03370.JPG (154383 bytes)    DSC03371.JPG (152292 bytes)    DSC03372.JPG (159011 bytes)

Harvemmin tällaisia meidän tiimimme kuljettajilla on ajokkeina. Mikan Porsche GTR-3 Gemballa 600. Jaa, mitäkö tuo 600 tarkoittaa? Autossa on tehoa 612hp. Et semmosta.

 

Lauantai

Warmup

DSC03375.JPG (156989 bytes) Tuisku Urpialan "kohtuullisen" siisti Ferrari lähdössä vapaan luokan aika-ajoihin.

DSC03376.JPG (145546 bytes) Ei ne kuormurit paljon savuta, mitä? Mitähän viherpiiperöt sanoisivat jos tämän näkisivät?

Tein suuren taktisen kämmin warmupissa kun laitoin ensimmäisenä Mikan harjoittelemaan kuivalle radalle, ja juuri kun Jukka lähti ajamaan aika-ajoa alkoi tietenkin satamaan. Oppia tämäkin, epävakaalla kelillä olisi tietysti pitänyt laittaa miehet radalle toisessa järjestyksessä. Hyviä uutisia radalta tuli kun Jukka kertoi että auton ajettavuus ongelmat ovat korjaantuneet eilisestä, vain vetopidon puute on vaivana. Ikävä kyllä tämä auton ajettavuuden parantuminen ei kuitenkaan meitä vielä kovin ylös nostanut vaan olimme aika-ajojen 27/47

DSC03374.JPG (156891 bytes) Mika poseeraa auton vierellä.

Ensimmäinen ajovuoro

DSC03377.JPG (148151 bytes) Jukka lähdössä eka vuoroon ja Tero tuskailee kun takalasinlämmitin ei pidä lasia sulana.

Ensimmäisenä radalle Putkosen Jukka ja rata oli "kuiva", eli sadetta ei ollut ollut reiluun puoleen tuntiin. Heti alussa Jukka jäi jumiin Hondan taakse, mutta kun Honda oli ohitettu alkoi ajat paranemaan. Uskomattoman nopeasti kärki ajoi, kolmen kärki oli ohittanut meidät kierroksella jo puolentunnin kohdalla.. Ajovuoron lopulla alkoi sade ja ajat lähtivät heikkenemään. Muutoin ajovuoro sujui ilman suurempia ongelmia.

Toinen ajovuoro

Sitten radalle Mika. Ajo lähtikin ihan kivasti liikkeelle ja ajat olivat ihan kohtuullisia Jukkaan verrattuna ottaen huomioon vähäisen harjoituksen. Ajat olivatkin sen verran hyviä että ilmoitin radiolla että malttaa mielensä ja ajaa varmaa ajoa. Sitten Viime Tipan kanssa nahistellessa menee jarrutus pitkäksi, ja varikolta seuraamme tuskaisina kuinka vauhti hiipuu soralla kunnes pysähtyy.. Onneksi hinausauto joutuu melko nopeasti ja vetää auton takaisin radalle. Aika tuolle kierrokselle oli reilu neljä minuuttia joten kisa oli siinä vaiheessa menetetty.

Kolmas ajovuoro

Tero pääsi ajamaan sateeseen, vähän aikaa kestänyt sateeton hetki loppui juuri Teron mennessä radalle. Tero veti taas tasaisen tiukan paketin ja peräti viisitoista kierrosta oli ajettu parhaan kierrosajan jälkeiseen kahden sekunnin haarukkaan!! Tiukka setti, pikku lipsahduskin sekaan sopi, mutta siitä ei ollut suuremmin haittaa kun samalla vauhdilla hiekalta pääsi myös radalle.

Neljäs ajovuoro

Sitten itse rattiin. Alussa tihuutti vähän ja auto olikin todella tasapainoinen. Muualla radalla sain ajettua ihan fiksusti mutta ratavarikon ohimenevä hitaitten mutkien yhdistelmä oli kyllä aikamoisen vaikea peränpidon kannalta. Quick Sixin ohitettua minut pääsuoran jarrutuksessa lähti se ohittamaan heti Alfaa ulkokautta. Alfa ei joko huomannut tai ei pystynyt pysymään keskempänä liukkauden takia ja oranssi bemari suoritti ohituksen hienosti kokonaan soran kautta! Eikä paljon vauhti siitä hidastunut. Harmillista ettei videokameraa saatu nauhoittamaan minun vuorollani, sillä edessäni lähti yksi bemari kirjoittamaan niin pitkää psalmia etten ennen ole nähnyt. N. 10 korjausliikkeen jälkeen auto suistui nopealla suoralla radalta :) Puolivälissä vuoroa alkoi kova sade ja kävi ilmi ettei Colwayn vedenpoistokyky ole kovin kummoinen. Kaikilla suorilla auto nousi vesiliirtoon, ja veti nelosvaihteella sutia. Esim. pääsuora oli mahdoton ajaa kun auto ei koskettanut rataa kuin n. 1/3 matkalla. Ässä renkaallisia tiimejä se ei tuntunut hidastavan vaan ne menivät erittäin lujaa kovankin sateen aikaan.  Ainoa autourheilullisesti nautittava asia oli, että ohitin ajamalla Daltonit, jotka kovalla sateella ja meitäkin heikommilla Colwayllä olivat hätää kärsimässä.

Maaliin saapuessamme olimme sijalla 27 joka ei todellakaan tyydyttänyt meitä. Olimme lähteneet kisaa tavoitteenamme sijoittua sijalle kuusi joka olisi nostanut meidät pistetaulukossa kolmen joukkoon. Tähän emme pystyneet. Vaikka Mikan ulosajokin olisi vähennetty, olisimme olleet korkeintaan jossain 20 sijan tienoilla, sieltä tosin olisi jo saanut edes yhden pisteen.. Kovasti jäi hampaankoloon, ensi vuonna aiomme nousta tiukimpaan kärkeen!!! Hyvää loppuvuotta kanssakilpailijoillemme, päätöskisa oli erittäin siisti ja siitä kiitokset kaikille!

DSC03381.JPG (153521 bytes) Rookie Racingin matkailuauto on niin iso että minua ihan oikeasti pelotti, katso kun se yrittää syödä meidän pikku-riikkisen Sprintterimme Orituvalla..