|
Fiat 131 Abarth
|
|
|
4.3.
Tänään oli Sonkajärvellä Optia sprintti, rata vaikutti ihan mukavalle. Varsinkin maalla ajettava osio vaikutti hienolle, myös jäälle tehty oli järkevän tuntuista kapeahkoa väylää. Moottoristakin löysin vian joka aiheutti hirmuisen tyhjäkäynnin. Synkronointi vivusto oli liikkunut niin että ykkös kaasutin tuli n. 3-5mm jäljessä kakkosta! Synkrot kohdalleen ja KUMINAUHA apujouseksi, niin jopas pyöri nättiä tyhjäkäyntiä Fiudekin! Vielä ennen lähtöä pikainen etujarrujen ilmaus ja pieni koelenkki. Kaikki vaikutti ihan hyvälle. Kisassa ei ollut tarkoitus sen kummemmin menestyä, lähinnä ajattelin treenata vasemman jalan jarrutuksia, ja nopeampia vaihteen vaihtoja. Yleensä minulla on tapana vaihtaa varsin löysästi, melkein kuin siviili autolla. Ykköskierrokselle lähtö; kierroksia sopivasti, varoen liikkeelle ettei jää sutimaan, hieman vauhtia ja hanat kaakkoon, vedätin vaihtovalossa (7500) hieman aikaa ykkösellä jotta auto ehtii hieman liikkeelle, nopea vaihto kakkoselle ja kytkin ylös. Kas, kone repäisee 8000 kierrosta kuin tyhjää vaan. Hetken ehdin kuvitella että onpa liukas pinta kun kakkosella noin kevyesti veti tappiin. Karu totuus valkenee kuitenkin pian, vaihde on jumiutunut ykköselle! Rikkoutumaton Volvo vaihteisto menikin rikki!! Schydeniuksen kuvat vilisivät silmissä.... Ajoin auton parkkiin radan varteen ja avasin vaihteistoa suojaavan muovin, vivusto oli kunnossa. Vaihdekeppi liikkui ykköseltä vapaalle, ja siitä kakkoselle normaalin tuntuisesti. Mutta vapaa asennossa ei sivusuuntaan. Hym? No, odottelin muiden ajon loppuun ja lähdin ajamaan radan läpi jotta pääsen varikolle. Matkalla huomasin penkalla Matti Pietikäisen (jääradan moninkertainen Suomen Mestari), nappasin hänet kyytiin. Mattihan on autokorjaamo yrittäjä, ja hyvin perehtynyt kilpatekniikkaan. Matti informoi että joskus tuolta vivustosta on rikkoontunut putkisokkia jotka aiheuttavat samankaltaisia oireita. Nopeasti varikolle ja purkamaan laatikkoa. Avasimme laatikon yläreunasta luukun ja ohhohh... Niin ihmeellistä vaihdevivustoa en ole nähnyt koskaan takavetoisen laatikossa. Aivan käsittämätön härdelli vipuja ja reikälevyä joka vatkaa kaikkia sinne tänne. Mitään ei kuitenkaan vaikuttanut olevan rikki. Yhteys Vammalaan Sami Hanhisuvantoon. Samin entisessä Ritmossahan oli samanlainen laatikko, ja muistelen hänen purkaneen sen joskus. Sami ehdotti tutkimaan kyseistä reikälevyä ja tutkimaan puuttuisiko siitä paloja... Ja puuttuihan siitä, juuri se haarake jonka tehtävä on vetää ykkönen pois pesästä. Nyt onkin työnalla kyseisen reikälevyn etsiminen. Ensimmäisenä yritetään SF-pyörältä. Saapa nähdä kuinka käy. Ensi lauantain F-cup siintää jo. Joskohan tekniikka olisi silloin koossa.
7.3. No niin, osat vaihteistoon saapuivat tänään. Huomenna olisi tarkoitus koota vaihteisto ja käydä ajamassa shake down testi. Tilasin eilen kaksi uutta Lappi WM2E pyörää, ensimmäiset uudet piikkipyörät urani aikana! Ja todennäköisesti nekin ovat piloilla jo kisan puolessavälissä. Hiekka pilaa nastat yllättävän nopeasti. Viime viikonloppuna Sonkajärvellä yksi kaveri arveli tietävänsä syyn Virtain jarruongelmaan. Kisan alla oli kovia pakkasia, pakkasen kovettamat kumit eivät olisi tiivistäneet kunnolla ja sitten olisi vetänyt ilmaa välistä. Kävisi tapahtuneeseen ihan hyvin, liekkö sitten miten yleistä?
11.3. No niin, nyt se Oulun kisa on sitten takana. Tekniikka siis kesti aika hyvin, jarrujen kanssa oli samaa vaivaa kuin Virroillakin. Myös kaasuvivusto, jota jo korjasimme alkoi taas temppuilla. Osa syynä tuntuu olevan moottorin raju eläminen kiinnikekumeissa rytkyissä. Nytkin kaasuttimeen tuleva bensaputki oli yltänyt lyömään itseään pari senttiä ylempänä olevaan muoviin. Onneksi putki oli vain mennyt mutkalle, ei murtunut. Auto olisi takuulla palanut iloisesti! Tarkempi selostus Oulun kisasta löytyy täältä. Epävirallinen pisteluettelo täältä. Juuri kisan alla tuli Uudesta Seelannista tilaamani imusarja, nyt kun kaikki sprintitkin saadaan ajettua puretaan autosta kansi pois ja viilataan muutama lisäheponen koneeseen. Eiköhän sitten tehoissa saada jo hieman tasoitusta. Häkkisen autossa on kuulemma 220 heposta, meillä siis 188 hp??! Kannesta on tarkoitus ajaa pieni siivu pois, käyttää ohutta kupari tiivistettä ja saada näin puristus suhde kohdalleen. Lisäksi Pieniä muutoksia imuventtiilien muotoiluun ja uusi imusarja. Ehkäpä myös uudet imutorvet mallia Pipercross, kuulemma virtaavat paremmin. Samalla parannellaan kaasuvipuja ja vaijereita. Lisäksi on tarkoitus (jos muutun rahaksi) vaihtaa nuo temppuilevat jarrut Willwoodeiksi tms. kisajarruiksi. Nyt kuitenkin seuraavaksi rakentamaan takapuskurin kololle peittopala. Sain sen puuttumisesta merkinnän katsastus korttiin!! Tai oikeammin he vaativat TAKAPUSKURIA paikoilleen!!
18.3. Masensin tänään hieman itseäni, kävin ajamassa jäsentenväliset Nilsiässä. Toki tiesin että se on jäällä, mutta arvelin ettei luokassani (ralliautot) ole jääpiikkejä monellakaan. Paskanmarjat, vain yhdessä autossa lisäksemme ei ollut niitä! Tulos oli jälleen sen mukainen, tosin ainakin ensimmäisellä kierroksella olin nopein meistä kolmesta jotka ajoivat rallinastoin. Seuraavaan (jääpiikit) oli 13s!! Tästä masennuin sen verran syvästi että en jäänyt edes ajamaan toista kierrosta. Tuollaista eroa ei ajamalla oteta kiinni edes Fiatilla! Ensi viikonloppuna on Nilsiä sprint. Saa nähdä, tuleeko sieltä mainetta vai kunniaa. Sielläkin osa on jäällä, maaosuudella olisi tarkoitus ajaa jos ei hyvää aikaa, ainakin yleisölle katsottavaa!! 25.3. Kylläpä tuli enemmän mainetta kuin kunniaa! Eka kierroksella siellä Nilsiässä olin 7/24 ja yleiskisassa 12/44. Tuosta ajasta olisi pitänyt parantaa n.2s jos olisin halunnut pokaalille. Mutta amatööri kun olen, ajoin Stop merkin ohi pysähtymättä ja aika hylättiin! Toisella kierroksella ajoin kahdesti penkkaan ja kerran ojaan! Täydellinen päivä jälleen. Mutta nyt katse kohti kesää ja uusia koitoksia. Wilwoodin jarrut tilasin eilen, sprintissä huomasin että oikea etuiskari on sökö, huomenna siis tilaamaan uudet Bilsteinit . Viime viikolla Tiku asensi autoon uuden Terraphone Clubman kypäräpuhelimen, joten sekin ongelma on korjattu. Nyt onkin tiukan mietinnän alla, laitanko Kittelän jousisatsin vai ostaiskohan kunnon kisakannen jolla sitten tehoa saisi yli 200hp jos muuten kone kondiksessa. Ehkä myös 48 DCO kaasarit pitäisi laittaa siinä yhteydessä. Jokatapauksessa kansi otetaan irti ja jotakin muutoksia tehdään. Ainakin parempi imusarja, kuparikannentiivisti, puristussuhteen korotus ja Pipercross imutorvet jotka virtaavat paremmin tulevat paikoilleen. Yritän päivittää näitä sivuja tiuhaan, mutta nyt keväällä voi olla ettei tapahtumia niin paljon ole, kun kilpailutkin ovat tauolla. Tosin tekniikkaa päivitetään siitäkin edestä.
|
|