|
Fiat 131 Abarth
|
|
|
1.7.2006 MOTOPARK ESA Perjantai 30.6. Saavumme Motoparkiin tarkoituksenamme testata erinäisiä asioita kisaa varten. Motopark ei kuitenkaan suosi meitä taaskaan, ja vettä on satanut jonkinverran ennen tuloamme, ja alkaa sataa vielä enemmän kun alamme ajaa. Kuivankelin setin tilalle pitääkin vaihtaa jo sadekelin renkaat joita testaamme. Nyt mukanamme onkin kaksi uutta kuljettajaa, entinen Sopemäki Racingin kuljettaja Toni Rinkinen joka toivottavasti ajaa loppukauden kilpailutkin sekä JP-Autotuningin omistaja Jukka Putkonen. Perjantaina olemme varsin huolestuneita auton epänormaalin huonosta ajettavuudesta eikä oikein kukaan ole tyytyväinen auton toimintaan. Auto välillä yliohjaa, välillä aliohjaa, ihmeellinen epästabiilius. Autoa tarkistaessamme havaitsemme että iskunvaimentimen yläpään kiinnitysmutteri on irronnut kokonaan. Eipä lie ihme että auto käyttäytyi kummallisesti... Lisäksi keksimme muutamia pikkujuttuja joilla autoa säädetään paremmaksi aamua varten.
Mutterit piti puolittaa puolelta toiselle kun varamuttereita ei ollut, tässä niitä kiristellään.
Hieman voimajuomaa, ja elefantin vahvoilla käsillä saan laskettua konepellin kiinni.
Kovin on synkännäköinen taivas... Vieressä Savon sydämmen yksi harvoista tiimeistä eli Rookie Racing Team.
Lauantai 1.7. Aamu alkaa normitouhuilla, ilmoittautuminen, katsastus, ohjaajakokous. Ylimääräistä puuhaa aiheuttaa uudet vanteemme OZ Ultraleggerat joiden takia joudumme lisäämään 12kg lisäpainon. Auto olisi ollut n. 1-2kg tarkkuudella laillisessa painossaan ilman lisäpainoa. Pelaamme varmanpäälle ja laitamme auton 15kg ylipainoiseksi. Lisäksi nysväämme taas videokameran latauksen kanssa, ihme homma kun se ei suostu toimimaan kunnolla.
Rookie Racing Team valmistautuu jännityksellä kisaan, ensimmäinen kisa ns. kotiradalla lähestyy. AIKA-AJO Laitamme itseoikeutetusti Rinkisen aika-ajoihin ajamaan. Tonilla on erinomaisia vaikeuksia saada kunnollista rakoa jossa vetää hyvä kierros, ja ei se meinaa onnistua millään. Viimeisellä yrittämällä Toni onnistuu ajamaan hieman paremmissa rataolosuhteissa tiimimme ennätyksen Motoparkiin. Ja varsin selkeällä erolla aiempamme. 1.46.982 riittää oikein hyvin kolmanteen ruutuun. Paalulla Team AS, kakkosena Fortyniners Motorsport.
Tämä alkaa olla tuttu asetelma aika-ajojen jälkeen! Milwaukee toisessa rivissä. ENSIMMÄINEN AJOVUORO Rattiin lähtee Rinkinen. Mainio lähtö ja heti kahvilanmutkassa kakkoseksi! Siitä alkaakin Team ASn kiinniotto yritys, joka ei aivan onnistu. Honda painaa kovaa ja puolen tunnin kohdalla olemme jääneet 14s jälkeen. Hyviä puolia on että meistä seuraava Fortyniner ja Westman tulevat sekunnin sisällä toisistaan 28s meille jääneenä. Ajovuoron alkupuolella huomaamme että kuskinoven lista on irtoamassa, se roikkuu etureunastaan alhaalla.. Pirullinen tilanne, valmistaudumme tekniseen lippuun ja keräämme kaikki tarvittavat välineet listan irroittamiseksi. Onneksi lista päättää irrottautua itse ennen kuin lippu tulee.. Tonin vuoro menee oikein hyvin ja pois tullessaan hän on sijalla 2 TOINEN AJOVUORO JP radalle. Harjoitella Jukka ehti Warm Upissa kokonaista neljä kierrosta. Siitä huolimatta radalle sekaan vain, ja hyvin se menee. Kunnes pieni lipsahdus shikaanissa aiheuttaa spinnauksen. Hyvä yritys ohittaa kerralla kaksiautoa loppuu pienee kuvioon asfaltilla ja onneksi Momo yms. ehtivät väistää. Loppuvuoro meneekin hieman vähemmillä kuvioilla, ja vaihtoon Jukka tulee sijalla 2 KOLMAS AJOVUORO Vartiainen radalle. Oikein kivasti Vartiainen taas painaa ruuhkasta huolimatta pääsääntöisesti alle 1.50 aikoja. Kisa etenee hyvin, auto toimii eikä mitään ongelmia ole. Vartiainen saapuu normaaliaikataulussa varikolle. NELJÄS AJOVUORO Mikko radalle. Mikolla menee vuoro normaalin hyvin, tasaisia aikoja eikä suurempaa ohjelmaa. Yksi nurmikon puolelta käynti Superfastia ohitettaessa sopii mukaan, mutta siitäkin selvitään ilman suurempia vahinkoja. VIIDES AJOVUORO Tero lähtee radalle kepittämään. Mitään huikean hämärää radalla ei tapahdu, jos ei mukaan lueta pientä lipsahdusta nurmikolle Månsas Cityä ohitettaessa. Onneksi mitään kontaktia ei siinäkään synny. Paljon ohitettavia on koko ajan, ja se sotkee kaikkien kuljettajien rytmiä pahasti.
KUUDES AJOVUORO Sitten itse minä, voi surkeaa että pitää olla tunari. Menen radalle kun safety on juuri päällä, ja heti kahvilan mutkassa tulen kummallista linjaa vaihdetta liian suurella ja valun heti soralle... Koluan oikein kunnolla soraa ja onneksi pääsen radalle takaisin.... Kyllä hävetti. Siitä sitten vain ajamaan eikä siellä mitään sen ihmeempää tapahdu. Månsas Citylle pitää esittää pahoittelu hieman törkeästä ohituksesta kun varikonliittymää edeltävässä oikeassa tulen sisältä ohi ja jarrutan liian myöhään =keula irtoaa, heidän tarkkaavaisen kuljettajansa ansiosta emme kolaroi vaan molemmat pääsevät jatkamaan. Polttoaineen riittävyydestä ei ole selvyyttä, ja arvelen että päästän nopeamman rattiin kun en tunnu saavan radalle oikein mitään aikaan. SEITSEMÄS AJOVUORO Vartiainen rattiin, alussa ohjeena säästää kunnes huomaammekin että bensa riittää ihan hyvin. Eikun hanaa! Ja käsky käy useaan kertaan, anna mennä nyt täysillä ettei 96 saa kiinni. Siitä vimmastuneena kaima ajaa tiimin toiseksi parhaan ajan 1.47.3. Ja maalilipun heiluessa ajamme kolmantena maaliin! Ykkösenä ruutulipun saavuttaa Fortyniners Motorsport ja kakkosena Westman.
Park Fermessä punnitaan autot ja lisäpainon ansiosta automme ei ole 2kg ylipainoinen vaan 15kg ylipainoinen. Vartiaisen työntäessä autoa pois vaakalta kuuluu yllättävä kuulutus. "Numerot 2 ja 49 jälkikatsastukseen telttaan".
Ihmettelemme suuresti mitä tapahtuu kun Vartiaiselle esitellään jotain paperia ja ilmeet ovat oudot. Sitten kuuluu kutsu auton omistajalle telttaan ja minullekkin näytetään paperia jossa lukee: "Motoparkin osakilpailussa 2-3 autosta tarkistetaan iskunpituus ja poraus. Korvaus lailliseksi toteamisen jälkeen voi saada 150euroa. T: Jari Saario" No, tämä on sikäli ikävää ja hauskaa että olen itse kuuluttanut että BMW moottoreita pitää avata ja tarkistaa niiden isku yms. Olen täysin samaa mieltä että ESa moottoreita avata pitää, harmi vain että avataan laillinen moottori.
Tunnin odottelun jälkeen moottori on sen verran viileä että voimme aloittaa.
Yhä kuumat pakoputken mutterit leikkaavat kiinni ja yhden pitää kömpiä auton alle vääntämään isoilla hauiksilla pinnat poikki. Valitsemme Mr. Universum 1987 Marko Vartiaisen tähän hommaan.
Sitten n. 90min jälkeen kansi pois, huomaa oma iloinen ilme, ei se masenna kun pidetään luokkaa rehtinä.
Sitten AKK katsastaja hommiin.
Hienot magneettijalkasysteemit ja digitaaliset mitat ja saamme tulokseksi että poraus on kulunut 84.04mm mittaan ja ilmeisesti laakerivälyksistä tms. johtuen isku on lyhentynyt 0,07mm. Iskutilavuudeksi näillä tulee 2494,18 cm3. Samalla katsastusmiehet mittaavat myös läppäkotelon ja ilmamäärämittarin aukot. Ja kun kerran alettiin tarkistelemaan niin pyysimme tarkistamaan myös kannen oikeellisuuden ja auton lukottomuuuden. Näin tehtiin ja näiltäkin osin voidaan katkaista epäilyt automme laittomuudelle. Se on fair play meidän osaltamme. Ainoa harmin paikka on mitätön 150euron korvaus. BMW kannentiiviste 80e, kannenpultit 30e, pakoputken tiivisteet 5e, venttiilikopan tiiviste 11e, jakohihna 15e, öljyt 50e, pakosarjan pinnapultit ja mutterit 10e, 5litraa glykolia 8e tekee 209euroa.
Ikävä kyllä toisesta tarkistetusta autosta # 49 löytyy hieman mittaväärä kampiakseli josta syystä heidät hylätään. Ikävää ettemme pystyneet siihen radalla, ajamalla olisi aina mukavampi voittaa kilpakumppaneita. Hylkäyksestä johtuen sijoituksemme nousee toiseksi. Runsaslukuisen yleisön edessä hieman klo 21 jälkeen pääsemmekin jo jakamaan palkintoja!
1. Westman Racing, 2. Milwaukee Racing 3. Ysikuus Racing Team 4. Superfast Racing 5. lepO Team
Ja kyllä se pokaali maistuu ihan mukavalle! Botniaringillä 6.8. nähdään, jokohan sieltä tulisi ensimmäinen voitto?! GT-forumin pistetaulukossa olimme ennen tätä kilpailua neljänsinä, mutta nyt taidamme noustakkin jo johtopaikalle! Näin se homma etenee.
|
|