WWW.131ABARTH.COM

Fiat 131 Abarth

       

                                  
Up                                 
 

 

 

 

POP-RALLI 19.1.2001

Tunnelmia ennen kisaa.

Moottori valmistui kisaan tiistaina ennen kilpailua, ehdimme testata hieman torstai iltana mutta silloinkin testaaminen jäi vähäiseksi moottorihäiriön takia. Häiriö kuitenkin löytyi, ja ajettavuus tuntui hyvältä. Myöskin ajo lähti harjoituksessa kohtuullisen tuntuisesti, joten kisaan lähdettiin luottavaisin mielin. Auto valmistui lopullisesti lähtö aamuna, pohjapanssari kiinnitettiin ja nesteet vaihdettiin juuri ennen kilpailupaikalle lähtöä.

Tämä kilpailu on minulle tavallaan kotikisa, olen asunut aivan kakkospätkän läheisyydessä, ja  kolmostakin pitkin olen ajanut useasti. Tosin molempien pätkien alkuosat olivat minulle vieraampia, mutta loppupuoliskot olivat tuttuja. Ykköspätkää en muista ajaneeni koskaan.

 

Kisapaikalla

Nettiaika tuo paljon hyvää, mutta sotkeekin asioita. Maksoin ilmoittautumisen internetissä, siitäpä ei sitten saanut kuittia. Arvelin että kun kilpailun johto on tuttua porukkaa, ja varsinkin kun tähän asti järjestäjällä on ollut lista maksun maksaneista pankkitietojensa perusteella. Nytpä kävikin sitten niin että pankkiyhteystiedoissa luki vain "koneellinen maksu" ja järjestäjä vaatimalla vaati kuittia... Ainoa vaihtoehto oli maksaa maksu toiseen kertaan! No ei hätää, rahat palautuvat kunhan näkevät maksun olevan tilillä.

Ensimmäisen pätkän lähdössä aloin säätää rengaspaineita kohdalleen, ja huomasin kaksi renkaista vuotaa, joten rengaspaineet piti asettaa senkin mukaan hieman eritavalla.

 

EK 1

Pito lähdössä yllätti ja kone meni polvilleen lähdössä, linkin säätö on tuonut ilmeisimmin tulosta. Ajoin B1 vauhtia ja hiljalleen kiristelin  A2 vauhtiin. Loppupätkä tultiinkin jo ihankivasti, mutta ilman riskiä, eli ensin katsottiin mutka ja vasta sitten ajettiin. Mitään älyttömiä tilanteita ei tullut, tosin muutamia kertoja tuntui että auto menee omia polkujaan, ilmeisesti ohjauksen geometriaa pitää vielä hieman muokata, koska nopeissa "kuin raiteilla" ajettavissa mutkissa auto pyrkii ajoittain aliohjaamaan. Mutta mitenkään vakavaa tuo ei ollut. Lopputulos olikin ihan mainio. A-junnujen yleiskisan kolmas, edellä yksi Evo Mitsu ja Suonenjoen Uan Korhonen jolle jäimme kaksi sekuntia. A-junnuissahan lähti ajamaan 22 autokuntaa. Olin varsin tyytyväinen, tutut ekt olivat vasta tulossa!

 

EK 2

Alkuosa tiestä oli minulle vierasta nopeahkoa tietä ja tulimme sitä pitkin B1 vauhtia niin ettei riskejä mukamas oteta, todellisuudessa ajoimme muutamia osittain hallitsemattomia luisuja n. 150km/h vauhdissa... Tien vaihtuessa tutummaksi, oli tarkoitus sitten kiristää vauhtia, mutta tie ei ollutkaan NIIN tuttu, että osittain unohtelin mitä sieltä oli tulossa milloinkin. Nopeus kuitenkin A1, eli parasta mahdollista vauhtia. Aivan ekn lopussa, maalin ennakkomerkin kohdalla tuli tiukka oikea vasen yhdistelmä. Muistin tuon aivan hyvin, mutta jotenkin arvioin kuitenkin nopeuden väärin ja yritin tulla kakkosella sisään. Mutka oli kuitenkin enintään ykkösellä ajettava, parkkipaikkanopeutta ajettava käännös. Mutka hyppäsi silmille ja hartialukko samoin, jarrutin keulan ojaan, johon aiemmat kilpailijat olivat tehneet syvän aukon. Työntäjät olivat varsin onnettomia, auto nousi metrin taakseppäin, jolloin vain etupyörät olivat enää ojassa. Silloin heiltä loppui usko, ja alkoivat kehottaa ajamaan ojan yli pellolle. Erehdyin uskomaan, ja auto upposi lopullisesti ojaan, aikaa meni vain 5min. No, oma mokahan se alunalkaen oli. Aika olisi varmasti ollut aivan kärjen tuntumassa, jopa edellä ;)

 

EK 3

Kolmas ek oli alusta vähemmän tuttua, mutta loppu sitten sitäkin tutumpaa. Koska tuolla ojassa tuli vietettyä niin paljon aikaa ettei ollut syytä sen kummennin riehua ajoimme maksimissaan A2 vauhtia. Alku meni ihan mainiosti varmistellen ajaen, sitten tulimme isommalle tielle joka oli siis sitä tuttua tietä. Tulimmekin varsin räyhäkkäästi enimmän matkaa. Aivan ekn lopussa alkoi pitkä suora, tulimme sitä viitosella kiihdyttäen ehkä n. 7000 kierrosta koneessa kun veto alkoi hyytyä, kartturi huomasi että öljynpaine laskee. Lopetin vedättämisen mutta annoin mennä tasakaasulla eteenpäin, noin meni muutamia satoja metrejä kunnes koneesta kuului voimakas päräys, samalla veto huononi oleellisesti! Painoin nopeasti kytkimen pohjaan, ja annoin rullata maalia kohden. Vauhti loppui juuri ennen maalia ylämäessä johon sitten parkkeerasimme. Kauhun sekaisin tuntein kävelimme katsomaan konehuoneeseen mitä sieltä löytyy. Arveluni osoittautuivat todeksi kun löysin reiän lohkon kyljestä ja kiertokangen alapesän pohjapanssarin päältä.....

Tulokset löytyvät Tenabin sivuilta kunhan he päivittävät ne, täältä löytyy tarkempi selvitys mitä moottorille tapahtui.

Loppujen lopuksi päivästä jäi mukava maku suuhun, kone ei mennytkään aivan päreiksi vaikka merkit viittasivatkin ihan muuhun. Vauhtimme tuntui riittävän A-junnuissakin joten mikäs siinä sitten F-cuppiin mennessä. Toiveita on että pärjäämme cupissakin. Hieman autoa pitää sinne vielä hioa, ja moottorikin tietysti valmistaa, mutta kaiken kaikkiaan odotan Lempäälän osakilpailua toiveikkaana.